Constantine
Ohjaus: Francis Lawrence
Käsikirjoitus: Jamie Delano, Garth Ennis, Kevin Brodbin
Valmistumisvuosi: 2005
Maa: USA
IMDB: Constantine
"This is Constantine. John Constantine. Asshole", toteaa Keanu Reeves laittaessaan elokuvan ensimmäistä demonia kuriin. Ensivaikutelma ei petä - John Constantine on äärimmäinen badass, joka ei anna rinnakkaisulottuvuuksien asukkien komennella itseään. Myös elokuvana Constantine pursuaa asennetta. Kuvakulmat on lainattu suoraan alkuperäisestä sarjakuvasta, ja puolidemonit bilettävät hämärässä yökerhossa modernin teknojytkeen tahtiin. Pyhä vesi toimii aseena siinä missä kirkon jäämistöistä valetut luoditkin, ja Armanin pukujen helmat lepattavat taistelun tiimellyksessä. Toisinaan ylilyöty coolius ajaa miltei yökötyksen partaalle - muotoa löytyy, mutta missä on sisältö?
Constantinen juoni on melko yksioikoinen, joskin hieman sekavasti esitetty. Joku on käynnistänyt salajuonen tuodakseen helvetin maan päälle, ja maailma tarvitsee sankaria. Pelastajan rooliin astuu John Constantine, onelinereita heittelevä manaaja, joka ajelee nuoren sidekick-kuskinsa saattamana demonien riivaamasta talosta toiseen. Eräällä tapaa Constantinella on oma lehmä ojassa: katolisen ankara Jumala on aikeissa heittää hänet helvettiin syntiensä vuoksi, eikä tupakoinnin aiheuttama keuhkosyöpä ainakaan paranna tilannetta. Jotta Constantine pääsisi kuoltuaan taivaaseen, on hänen voitettava pyhän kolminaisuuden viholliset.
Vaikka Constantinen juoni onkin hieman höttöinen, elokuvan isoimman ongelman aiheuttaa pääroolissa pomppiva Keanu Reeves. Miestä ei ole juurikaan näyttelijänlahjoilla siunattu, ja sinänsä osuva hahmovalinta auttaa tilannetta vain hieman. John Constantine on ilmeetön mies hyvän ja pahan tuolta puolen, mutta Keanun täydellinen kyvyttömyys välittää minkäänlaisia tunnetiloja katsomon puolelle pääsee silti häiritsemään. Muissa rooleissa nähdään onneksi hieman enemmän ilmeikkyyttä. Peter Stormare tulkitsee elokuvan jossain määrin omalaatuisen näkemyksen Saatanasta varsin onnistuneesti, ja samaa voi sanoa myös Balthazar-demonina häärivästä Gavin Rossdalesta. Valitettavasti kumpaakaan pahan ruumiillistumaa ei päästä näkemään elokuvassa kovinkaan paljon. Suurin osa filmistä on varattu Reevesille.
Leffan teknisestä puolesta ei löydy paljoakaan pahaa sanottavaa. Erikoisefektitiimi on tehnyt hommansa kohtuullisella ammattitaidolla, ja vähemmän inhimilliset demonit näyttävät miellyttävän uskottavilta. Mitään kovin omaperäistä hirviödesignia tai Sormusten herrasta muistuttavaa tarkkuutta on toisaalta turha tältä elokuvalta odottaa. Kuvauksessa elokuva turvaa värien ja valaistuksen voimaan - suurimmassa osassa kohtauksista on hyvin tarkkaan määritelty ja kirkas värimaailma. Musiikki on pitkälti taustalla piilossa, eikä pääse sieltä erityisemmin loistamaan tai häiritsemään. Kaikenkaikkiaan leffa on tuotannollisesti varsin tasaista jälkeä - valitettavasti mikään osa-alue ei vain erityisemmin säväytä.
Mikäli kristillisen mytologian vakiohahmoilla leikkiminen kiinnostaa, Constantine saattaa olla ihan mukava elokuva. Toisaalta parempi vaihtoehto saattaa olla tutustuminen alkuperäiseen sarjakuvaan, jota huonot näyttelijät eivät ainakaan ole pilanneet. Constantinen tarinakin istuu elokuvamuotoon kohtuullisen huonosti. Miltei statisteiksi jääviä sivuhahmoja on liikaa kahden tunnin tarpeisiin, eikä elokuvassa yrityksestä huolimatta ole tarpeeksi selkeää loppukliimaksia. Constantinen tapaamiset Saatanan ja pikkupirujen kanssa ovat ihan viihdyttävää seurattavaa, mutta onhan noita pahoja poikia nähty jo monta kertaa aiemminkin. Mitään muutakaan uutta tämä elokuva ei oikeastaan edes yritä tarjota.
Olli Etuaho